Viime kerralla opettelimme myös lopuksi tiiviissä piirissä rauhoittumaan vaikka muut koirat ovat lähellä. Nasco rauhoittui hyvin mutta itselleni vaikeaa oli itseni rauhoittaminen, äänen olisi pitänyt muuttua koiraa rauhoittavaksi niin mulla jatkui se innostunut löpinä mitä olin tunnin pitänyt

Juu en mä ajatellutkaan että sen pitäisi vielä peräpäätään hallita (ajattelinkin että tulee sitten aikanaan), me vaan käydään tuolla kurssilla paljon asioita mitkä ovat sitten valmiina evääksi jatkoon. Kurssi on vain kehdeksan kertaa niin asiaa ja vinkkejä tulee paljon. No kyllä mua niin paljon kiinosti tuo sohvan kiertäminen niin Wunjon kanssa olen sitä ottanut

Wunjon kanssa seuraamisesta sen verran että, mun vasemman käden nyppimisestä päästiin Wunjon kanssa eroon ja kontakti parani kun mulla on oikea käsi nyrkissä tuossa mahan päällä. Seuraava askel onkin sitten miten siitä päästään eroon…Wunjo on erittäin ohjaajaherkkä ja aina mun kädessä kiinni…Itseasiassa Wunjon kohdalla myös tuo jälkeen jääminen seuraamisessa parani kun seuraakin mun oikeaa kättä.

Huh paljon on opittavaa tokossa mutta sitäkin lajia katsoo jotenkin uusin silmin. Mä sain jonkun myöhäisheräämisen kolmannen koiran kohdalla Tosin Wunjostakin tulee myös tokokoira. Luigi on aina oma lukunsa…

Olen miettinytkin miksi mulle toko on ollut sellaista ns. pakkopullaa niin yksi syy siihen voi olla kaikki mitä Luigin kanssa olen pennusta lähtien kokenut tuolla koulutuskentillä. Luigi kun ei pentunakaan kuvia kumartanut ja vaikka sille puhui lintujen kielellä niin ei se vaan syttynyt.

Kiitos Sanna hyvistä neuvoista, niitä mä tulen tarvitsemaan jatkossakin.

Mutta nyt mä sen sanon: Toko on kivaa!!

tunti reeneissä on kyllä nuorelle koiralle tosi pitkä aika, mutta toisaalta sillon pystyy helposti opettelemaan rauhassa hengaamista, mitääntekemättömyyttä ja odottelua reenitilanteessa. sempastahan tuli aika hyvis on/off koira kun reeneissä pentukursseilla yms. reenattiin ihan koutsin käskystä myös reemaattomuutta. osaa olla rauhassa kun mitään ei tapahdu, ja on salamana tekemässä sitten kun tehdään. saralle sitä ei ikävä kyllä oo ikinä opetettu ja se on sitä mieltä että koko aika pitäs tapahtua. ja sitten kun siitä koirasta tulee tokohullu niin sitte sitä rauhottumista onki vähä työläämpi opettaa

peräpään käyttöäkään ei noin pieneltä vielä kannata tai voi vaatia ja mitä mä oon kursseillut ja reenaillut niin se on opetettu aina ihan irrallaan ja erillisenä seuraamisesta. sitten kun se koira rupee hahmottaa muuta kautta että sillä on takajalatkin niin se tulee aika varmasti ittestään sinne seuraamiseen. Sara aikanaan huomas takajalkansa kun oppi peruuttamaan käskystä. Selman, joka ei ihan Saran nopeudella oivalla, kanssa se on vähän työnalla ja ollaan sitä alotettu teettämällä esim. mun edessä “pohkeenväistö” siis sivuttaisliikettä kädellä vetämällä ja palkattu kun jalka liikkuu. Ja samaan aikaan seuraamisessa loivia kaarroksia, mutkittelua yms. Mutta jos niissä haluaa päästä palkkaamaan just siitä että se takajalka on liikkunut oikein niin peili tai pätevä avustaja on kyllä aika must.

Tokoiloa! Kiva kun pääsee lukemaan tokoilusta muidenkin blogeista!

Mari, Luigi on pennusta asti paimentanut fillareita ja autoja, sitä turhautumistahan se on. Se on ollut joskus jopa ongelmallista. Melkein kaksi vuotta tein töitä sen kanssa että päästiin pois fillareiden paimentamisesta ja autotkin saavta kulkea rauhassa. Ihanaa edistystä

Siskoni lapsia paimentaa niin että jos joku laumasta lähtee niin käy hakemassa takaisin, ottaa kevyesti kiinni esim. takin hihasta ja tuo lapsen muiden luo. Myös omia koiriamme paimentaa takaisin laumaan, Wunjoa varsinkin.

Wunjo ja Nasco eivät reagoi fillareihin eikä autoihin eikä ne kyllä hae lapsiakaan takaisin. Jos olemme hevosaitauksessa niin Luigi jää kauemmaksi ja tarkkailee koko ajan hevoslaumaa ja lähtee itsenäisesti hakemaan jos joku “eksyy” yksinään kauemmaksi, silloinkin niin sanotusti ajaa kropallaan hevosen muiden luokse pitäen aika ison etäisyyden.

Tällä hetkellä tilanne on mukavasti hallinnassa ja Luigi ei paimentele ylimääräisiä mutta mulla on aina sellainen tunne ettei Luigin kanssa mikään ole varmaa, aina kun luulen onnistuneeni jossain niin “torni” sortuu

Kati

Voisitko vielä tarkemmin kertoa esimerkkejä Luigin paimennusvietin näkymisestä arjessa? Meitä on iso porukka (viisi ihmistä, joista kolme lasta ja kaksi koiraa) ja olen seurannut mielenkiinnolla Tarmon kasvua ja tämän piirteen esiintymistä. Mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun arvioi vietin voimakkuutta?

~Mari~